Työntekijöitä etsitään

Oletko työtä pelkäämätön, ihmisten kanssa toimeen tuleva ja liikunnallinen? Pidätkö lapsista? Sinulla on myös rohkeaa asennetta tarttua asioihin. Työ meillä vaatii tekijältään vastuuntuntoista asennetta ja rohkeutta tarttua toimeen. Haemme jatkuvalla haulla uusia työntekijöitä kaikille paikkakunnillemme. Katso alta eri uramahdollisuuksia meillä.

  

Koulutamme tarvittaessa

Suomalainen Vesiliikuntainstituutti Oy on tehnyt vesijuoksusta suosittua. Nykyään kehitämme voimakkaasti vauvauinti- ja uimakoulupalveluja sisaryhtiössämme Suomalainen Uimakoulu Oy:ssä. Meillä on näissä yrityksissä vahva vesiliikunnan ammattilaisten kouluttamisen taustaosaaminen ja koulutamme säännöllisesti alan ammattilaisia niin Suomessa kuin ulkomaillakin.


Olemme alan edelläkävijä, ja siksi haluamme taloomme alan parhaat tekijät. Tarjolla on haasteellinen, luova työ ja tietenkin kilpailukykyinen palkka. Koulutamme tarvittaessa, eli työtä voi hakea, vaikka ei ole vielä esimerkiksi uimaopettaja tai vauva- ja perheuinninohjaajakoulutusta. Ne voi käydä myöhemmin.


Edellytämme uimaopettajan ja vauvauinninohjaajan tehtävissä

- Suomalaisen Vesiliikuntainstituutin Vauvauinninohjaaja- ja uimaopettajavalmennusta
- Valmiutta kouluttautua konseptimme mukaiseksi ohjaajaksi
- Hyväksytysti suoritettua Tukes:in hengenpelastajan testiuintia (voi suorittaa koulutuksemme yhteydessä)
- SPR:n ensiapu 1 kurssi tai vastaava
- Lain nro 504/2002 (laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä) mukainen rekisteriote.
- Oma-aloitteisuutta, joustavuutta, paineensietokykyä ja rohkeaa asennetta tarttua asioihin

Hakijalle on eduksi, jos hän on jo suorittanut
- Uimaopettajan tutkintoa (Suomen Uimaopetus- ja hengenpelastusliitto ry, SUH tai vastaava koulutus)
- Vauva- ja perheuinninohjaajakurssia (Suomen Uimaopetus- ja hengenpelastusliitto ry, SUH tai vastaava koulutus)


Toimi näin

Katso avoimet paikat ja täytä hakemus täältä!
Tai lähetä meille avoin hakemus täältä!
Lisätietoja saat numerosta 040 778 4332 tai osoitteesta rekry@vesiliikunta.com.




  • Vauvauinninohjaaja ja uimaopettaja

    Haemme jatkuvalla haulla vakituiseen tuntityöhön vauvauinninohjaajia ja uimaopettajia Helsinkiin, Kauniaisiin, Vantaalle, Ouluun, Kempeleeseen, Turkuun, Tampereelle, Jyväskylään, Seinäjoelle, Laitilaan ja Lahteen. Työ alkaa heti tai sopimuksen mukaan maksuttomalla koulutuksella.

    Koulutamme tarvittaessa työhön.

    Palkka 20-25€/h.

  • Vastaanottoavustaja

    Haemme vakituiseen tuntityöhön vastaanottoavustajia. Tehtäviin kuuluu mm. kulunvalvontaa, asiakaspalvelua ja –ohjausta sekä uimamerkkisuoritusten kirjaamista.

    Töitä olisi 1-2 iltana viikossa tuntityönä. Haemme iloista, innokasta ja vastuullista asiakaspalvelijaa.

    Palkka 10€/h.

  • Laitilan uimahalliin töihin

    Haemme vakituisia työntekijöitä kokopäivä- tai osa-aikatyöhön Laitilan uimahalliin. Suomalainen Uimakoulu Oy järjestää myös uimahallipalvelut Laitilaan. Työ sisältää mm. uinninvalvontaa, uimaopetusta, vesiliikunnan- ja vauvauinnin ohjausta, sekä kassa- ja kahviotyöskentelyä.

    Edellytykset työhön löytyvät yltä, sekä lisäksi hygieniapassi sekä uinninvalvojan tutkinto. Koulutamme tarvittaessa työhön.

    Palkka 1750-2200€/kk

  • Vesiliikunnanohjaaja

    Haemme vesiliikunnanohjaajia Laitilan uimahallille vakituiseen tuntityöhöni. Työ sisältää erilaisten vesijumppien ohjaamista (mm. eläkeläisten vesiliikunta, vesijuoksua, vesijumppia).

    Katsomme eduksi vesijumppaohjaajakurssin tai vastaava. Koulutamme tarvittaessa työhön.

    Palkka 20€/h.

  • Kahvilatyöntekijä

    Haemme kahvilatyöntekijöitä Laitilan uimahallille vakituiseen tuntityöhön. Työ sisältää uimahallilippujen sekä kahvilatuotteiden myyntiä.

    Katsomme eduksi hygieniapassin ja aiemman kokemuksen asiakaspalvelutyöstä. Koulutamme tarvittaessa työhön.

    Palkka 10€/h.

Takaisin ylös